Kalajoen Neliveto Oy – ”Koneurakointia jo neljällä vuosikymmenellä”

Kalajoen Neliveto on maataloudessa juurensa rakentanut yritys, joka edelleen nojaa vahvasti maatilojen tarjoamiin töihin. Pikkupojista asti, maatilojen erilaisten konetöiden parissa vietettyjen vuosien kasvattamana, on Juha-Pekan ja Ville-Matin luotsaama yritys kasvanut nykyiseen mittaansa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Alun naapurien traktoreiden kuskina toimimisesta on tullut yritys joka tänäpäivänä työllistää vajaan kymmenen hengen porukan ympäri vuoden ja sesonkina lähes kahdenkymmenen.

Maatalousurakointiin erikoistuminen tuli tarpeesta rehunkorjuun tehostamiselle. Tähän tarpeeseen aikanaan hankittiin ensimmäinen ajosilppuri, josta erilaisten konetarpeiden ja tehostamisen kautta kalusto ja työt lisääntyi. Tässä vaiheessa myös Isopahkalan Juho tuli osaksi Kalajoen Nelivetoa. Nykyisen kahden ajosilppurin ketju pystyy palvelemaan asiakkaat varmuudella myös haastellisempien korjuuolojen yllättäessä.

Traktorit ovat olleet vahvasti lähellä sydäntä jo alusta alkaen. Juha-Pekan ja Ville-Matin yhteistyöllä saatiin aikanaan Valmet 602:sen nelosvaihdekin päälle, kun isoveli Ville painoi kytkintä ja pikkuveli Jupe veti takapenkiltä vaihteen silmään. Tällä yhteistyöllä mennään yhä edelleen.

Pikkupoikien unelmista ja leikeistä on tullut totista totta, iloineen ja suruineen.

Iloisena ja onnellisena kaikesta siitä,
Tervetuloa Kalajoen Nelivedon maailmaan!